HARRY POTTER JA VIISASTEN KIVI™ -KONSERTTI

LAUANTAINA 4. MAALISKUUTA – HARTWALL ARENA

Ensi kertaa Suomessa yleisö saa kokea sinfoniaorkesterin esittämänä yhden kaikkien aikojen rakastetuimman elokuvan musiikin kokonaisuudessaan yhdessä elokuvan kanssa. Lipunmyynti Hartwall Arenan kahteen konserttiin alkaa torstaina 8. joulukuuta klo 9 Lippupisteellä, liput alkaen 39 €.

Loud´n Live Promotions Oy on julkaissut tänään, että Harry Potter ja Viisasten Kivi -elokuva esitetään sinfoniaorkesterin säestyksellä Hartwall Arenalla 4.3.2017 osana Harry Potter -elokuvakonserttisarjaa. Konsertissa esiintyy Vantaa Pops Orchestra soittaen jokaisen nuotin elokuvasta Harry Potter ja viisasten kivi. Yleisö saa mahdollisuuden elää uudelleen elokuvan taian teräväpiirtona 12-metriseltä kankaalta ja kuulla samalla John Williamsin unohtumattoman musiikin sinfoniaorkesterin esittämänä.

CineConcerts ja Warner Bros. Consumer Products julkaisivat aiemmin tänä vuonna uuden maailmanlaajuisen kiertueen Harry Potter -elokuvien tiimoilta. Harry Potter -elokuvakonsertti, jota alettiin esittää kesäkuussa 2016, on uusi maaginen kokemus J. K. Rowlingin ihmeellisessä maailmassa.

Justin Freer, CineConcertsin pääjohtaja ja tuottaja/orkesterinjohtaja Harry Potter -elokuvakonserttisarjassa, kertoo näin: “Harry Potter -elokuvasarja on yksi niistä kerran elämässä koettavista kulttuuri-ilmiöistä, joka jatkaa miljoonien fanien ilahduttamista ympäri maailman. Suurella tyytyväisyydellä esittelemme ensimmäisen kerran mahdollisuuden kokea palkintoja voittaneen musiikin elävän sinfoniaorkesterin esittämänä, samalla kun rakastettu elokuva pyörii valkokankaalla. Se tulee olemaan unohtumaton elämys.”

Brady Beaubien CineConcertsilta ja Harry Potter -elokuvakonserttisarjan konserttituottaja, lisää: ”Harry Potter on synonyymi jännitykselle ympäri maailman ja toivomme, että esittämällä tämän uskomattoman musiikin elokuvan kanssa, yleisö nauttii tähän maailmaan palaamisesta ja kaikista sen hienoista hahmoista ja seikkailuista.”

CineConcerts on johtava visuaalisen median kanssa esitettävien livemusiikkikokemusten tuottaja. Tuottaja/orkesterinjohtaja Justin Freerin ja tuottaja/käsikirjoittaja Brady Beaubienin perustama CineConcerts on antanut miljoonille ihmisille konserttielämyksiä, jotka määrittelevät uudelleen elävän musiikin kokemisen. Viimeaikaisia sekä tämänhetkisiä livekonserttikokemuksia ovat muun muassa Gladiaattori, Kummisetä, Ihmeellinen on elämä, DreamWorks Animation In Concert, Star Trek: The Ultimate Voyage 50th Anniversary Concert Tour ja Aamiainen Tiffanyllä.

Justin Freeristä on tullut yksi halutuimmista elokuvamusiikin johtajista, jolla on pitkä lista sinfonisista projektion kanssa tapahtuvista projekteista. Hän on esiintynyt maailman johtavien orkestereiden kanssa, joista esimerkkeinä Chicago Symphony Orchestra, London Philharmonic Orchestra, New York Philharmonic, Philadelphia Orchestra, Philharmonia Orchestra, San Francisco Symphony ja Sydney Symphony Orchestra.

Sinfoniaorkesterin säestyksellä tapahtuvien täyspitkien elokuvanäytösten lisäksi ohjelmistoon kuuluu musiikki-interaktiivisia urheilutapahtumakokemuksia ja 3D-ympäristössä tapahtuvia lomaohjelmia; CineConcerts on elävän viihteen eturintamassa.

Lisäinformaatiota Harry Potter -elokuvakonserttisarjasta saat osoitteesta

www.harrypotterinconcert.com

###

Vantaan viihdeorkesteri sai alkunsa vuonna 1948, kun Tikkurilassa toimineen Helsingin autokoritehtaan henkilökunta perusti johtajansa tuella yrityksen työntekijöistä koostuvan, voittoa tavoittelemattoman Vantaan orkesteri ry:n.

Vuonna 1988 orkesteri päätti profiloitua viihdeorkesteriksi. Ylikapellimestariksi valitun Markku Johanssonin ja muutaman hänen soittajakollegansa myötä harrastelijaorkesterista alkoi kehittyä ammattimainen ja laadukas viihdeorkesteri, joka suhtautui viihdemusiikkiin yhtä kunnianhimoisesti ja arvostaen kuin sinfoniaorkesterit klassiseen musiikkiin.

Vantaan viihdeorkesteri on opittu tuntemaan erittäin laadukkaana ja monipuolisena orkesterina, jonka soittajat ovat niin Suomessa kuin ulkomaillakin arvostettuja huippumuusikoita. Orkesterin tavaramerkkejä ovat ennakkoluulottomuus, glamour ja suuri soundi – loistavia solisteja unohtamatta.

###

Warner Bros. Consumer Products:
Warner Bros. Consumer Products, Warner Bros. Entertainment Company on johtavia lisensointi- ja jälleenmyyntiorganisaatioita maailmassa.

Järjestäjä: Loud`n Live Promotion Ltd