Loud'n Live Facebookissa

Vauhtiajot

Vauhtiajot Race & Rock -festivaali täyttää 10-vuotta!

Valtakunnalliset Seinäjoen Vauhtiajot järjestetään kesällä 2013 jo kymmenettä kertaa.

Vanha, legendaarinen tapahtuma herätettiin henkiin vuonna 2004. Ratakilpailun oheen lisättiin musiikkia, ja tällä yhdistelmällä luotiin festivaali, joka on Suomessa ainoa laatuaan. Vauhtiajot Race & Rock -festivaali oli syntynyt taas!

Vauhtiajot keräsivät yhteen n. 20 000 kävijää jo ensimmäisenä vuotenaan, ja viime kesänä rikottiin huikea 50 000 kävijän rajapyykki. Tämä oli ollut lähellä jo viimeisen muutaman vuoden ajan. Tapahtuma onkin selkeästi ottanut paikkansa Suomen tapahtumakesässä. Vauhtiajoissa ovat vuosien varrella esiintyneet kaikki suomalaiset huippuartistit. Lauteilla on nähty mm. Yö, Apulanta, Paula Koivuniemi,

Lauri Tähkä, PMMP, Popeda, Nightwish sekä jo alkutaipaleesta lähtien Lauri Tähkä & Elonkerjuu. Mukana on ollut myös nimekkäitä kansainvälisiä esiintyjiä, mm. edesmennyt Gary Moore, T.A.T.U, Mötorhead, Thin Lizzy, Uriah Heep, sekä Iggy Pop & Stooges.

Suomen ainoa katurata on saanut kiitosta myös maamme rajojen ulkopuolelta. Vauhtijoissa on kilpailtu skandinaavisella tasolla ja tapahtuma onkin houkutellut paikalle ennätysmäärän kilpailijoita. Parhaimpana vuotena osallistujia oli jopa 180! AKK palkitsi Vauhtiajot vuoden parhaana autourheilukilpailuna vuonna 2004 sekä vuoden parhaana ratakilpailuna vuonna 2008.

Juhlavuosi 2013

Vauhtiajot ottaa itselleen takaisin rataluokkien SM-arvon. Lisäksi rata-alueella tullaan näkemään nimekkäitä kilpailijoita sekä uusia, näyttäviä rataluokkia. Iltatapahtumassa tulemme panostamaan määrään sekä laatuun. Tulemme järjestämään myös sellaisia ohjelmanumeroita, jotka jäänevät ainutlaatuisiksi. 10-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetään myös näyttävä ilotulitus.

Me vauhtiajoissa lupaamme juhlavuoden olevan näkyvä koko juhlavuoden sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.

Vauhtiajot tavoittelee juhlavuodelleen 55 000 kävijää.

Toivomme, että te, asiakkaamme, yhteistyökumppanimme, henkilökuntamme, vapaaehtoistyöntekijät, olette mukana juhlavuodessamme ja tekemässä 10-vuotiasta tapahtumaamme. Teemme siitä yhdessä ikimuistoisen!

Vauhtiajot

Seinäjoki
26.-29.7.2013

Osta Liput

Loud'n Cool