Loud'n Live Facebookissa

Wanaja Festival

WANAJA FESTIVAL 10 VUOTIS JUHLAVUOSI

19.-20. HEINÄKUUTA 2013

Vuonna 2004 kolme kaverusta päätti järjestää Hämeenlinnassa, Vanajaveden rannalla, festivaalin ja tavoitteet iskettiin jo ensimmäisessä palaverissa pöytään. Festivaalin tulee kerätä ainakin 2000 kävijää viikonlopun aikana Linnan puistoon, niin tapahtuma järjestetään myös seuraavana kesänä. Tavoitteisiin päästiin rimaa hipoen ja hämäläistä festivaalihistoriaa alettiin kirjoittamaan!

Wanaja Festival on vuosien aikana kasvanut Hämeen suurimmaksi rockfestivaaliksi ja noussut valtakunnallisesti arvostetuksi kesätapahtumaksi artistien, yleisön sekä median keskuudessa. Suomen näyttävimmässä tapahtumapuistossa on vuosien varrella esiintyneet lähes kaikki kotimaiset kestosuosikit, mielenkiintoisimmat tulokkaat sekä lukuisat maailman tähdet. Viihtyisä festivaalimme kokoaa nykyään viikonlopun aikana liki 20.000 onnellista festivaalivierasta keskelle Hämettä ja Hämeenlinnaa.

JUHLAVUODEN JÄRJESTELYT JO KÄYNNISSÄ

Kesällä 2013 Wanaja Festival tulee olemaan suurempi ja näyttävämpi kuin koskaan! Juhlistamme pitkää taivaltamme ennen näkemättömällä ohjelmistolla, festivaalialueen uudella ilmeellä, uusilla palveluilla sekä laajalla markkinoinnilla. Yleisötavoitteemme tulee olemaan 22.000 kävijää.

Wanaja Festival 10-VUOTTA - LAITA JO PÄIVÄT KALENTERIIN, KOSKA TÄTÄ ET HALUA MISSATA!!

Wanaja Festival

Hämeenlinna
19.-20.7.2013

Osta Liput

Loud'n Cool