Diandran "Kesä yhdessä"- ulkoilmakonserttikiertue tuo tähden
konsertoimaan kesäteattereiden 
lavoille heinä-elokuussa

Upeaa uraa jo yli kymmenen vuotta tehnyt ja Elämäni Biisi -musiikkiohjelmassakin vastikään loistanut Diandra lähtee ensi kesänä ulkoilmakonserttikiertueelleen! Kesäteatterit ympäri Suomen täyttyvät kaikille tutuista, rakastetuimmista kappaleista, kun Diandra matkaa kymmeneen kesäteatteriin loppukestästä. Liput konsertteihin tulevat myntiin ensi viikon keskiviikkona 13. huhtikuuta.

Kesäteatterimiljöö on tuttu paikka vuoden 2012 Idols-kilpailun voittajana suoraan menestykseen singahtaneelle Diandralle, joten tulevassa kiertueessa on erityislaatuinen lataus jo nyt. Tummuvat lämpimät kesäillat yhdessä musiikin äärellä saavat Diandran fiilistelemään jo tulevaa.
"Odotan innolla kesän kiertuetta! Näyttelin nuorempana monissa musikaaleissa, joten kesäteatterien tunnelma on tuttu. Näillä keikoilla kuullaan rakastetuimpia suomalaisia ja kansainvälisiä klassikoita, omaa tuotantoa ja television eri ohjelmissa esittämiäni kappaleita. Lämpimästi tervetuloa keikoille, tilataan lämpöä ja aurinkoiset päivät ja vietetään ihana keikkailta yhdessä", Diandra kertoo.
Muut päivät ovat:

28.7. Jyväskylä Laajavuoren teatteri
8.8. Kouvola Korvenkylän kesäteatteri
15.8. Turku Vartiovuori
17.8. Seinäjoki Törnävän kesäteatteri
18.8. Joensuu Uittotupa
25.8. Valkeakoski Apian näyttämö
27.8. Lappeenranta Lappeenrannan kesäteatteri

Seinäjoen liput Lippu.fi.
Hinta. 39€ sis. alv. ja palvelumaksun