Erja Lyytinen, Soulmiehet Sami Saari & Jussu Pöyhönen, sekä Honey B & T-Bones yhteiskonsertissa Helsingissä marraskuussa!

Helsingissä saadaan kokea marraskuussa kotimaisen bluesin ylistyskonsertti, kun Erja Lyytinen, Soulmiehet Sami Saari & Jussu Pöyhönen ja Honey B & T-Bones nousevat Kulttuuritalon lavalle. Tämä Kultsa Blues -niminen tapahtuma järjestetään 5. marraskuuta.

Suomen blueskuningatar Erja Lyytinen on valloittanut esiintymislavoja ympäri maailman jo yli 20 vuoden ajan. Hänen viimeisin albuminsa, Diamonds on the Road, on saanut ylistystä niin meillä kuin muualla. Tämä maailman parhaiden blueskitaristien listalla sijalle 14 valittu kitaristi on myös ahkera keikkailija Suomen ulkopuolella. Hänen tiensä vie tänä vuonna muun muassa Isoon-Britanniaan ja Ranskaan. Lisäksi Australiassa Lyytinen nähdään ensimmäistä kertaa suosituilla Byron Bay Blues -festivaaleilla.

Sami Saari on julkaissut jo 8 sooloalbumia, ja hänet tunnetaan myös hiteistään "Ainutkertainen", "Sen luonteinen mies", "Mä teen oikein", "Onnen kyyneleet" ja "Iisimmin". Monet muistavat hänet myös Veeti & The Velvets ja Dallapé -kokoonpanoista.

Jussu Pöyhönen tunnetaan parhaiten yli 30 -vuotisesta urastaan Emmalla ja useilla kulta- ja platinalevyllä palkitun Suurlähettiläät -yhtyeen nokkamiehenä ja yhtyeen lukuisten hittien tekijänä. Hän on myös julkaissut neljä soololevyä, viimeksi Pinnalla -albumin muodossa 2023.

Honey B & T-Bones aloitti uransa 1980-luvun alussa, ja sen keulakuvana on basisti-laulaja Aija Puurtinen. Yhtye on tunnettu evolutiivisuudestaan ja yllättävyydestään, ja siinä ovat mukana Puurtisen lisäksi Esa Kuloniemi (kitara, laulu), Pekka Rajamäki (basso, laulu) ja Mooses Kuloniemi (rummut, laulu).

Liput ovat myynnissä Lippu.fi!